Vappusima

Siman valmistus

Siman tekeminen on helppoa. Aineksia ei ole kovin montaa, mutta kaikkia ei aina välttämättä löydy ihan joka kodista ellet muista tarkistaa ainesosalistan tarvikkeita. No, vettä nyt löytyy hanasta ja sokeriakin yleensä kaapista. Tarkista vielä ennen seuraavaa kauppareissua, että löytyykö kotoasi myös sitruunoita, fariinisokeria, siirappia ja hiivaa. Siinäpä ne!

Itselläni on ihan siman tekoa varten vanha 8 litran kattila, jota en muuhun käytä kun ei enää tarvita mitään pataljoonaruokailua. Tiedän, että monet tekevät siman myös muoviämpäriin, myydäänhän tällaisia tee-se-itse-simapaketteja valmiina yleensä vapun lähestyessä.

Perinteinen simareseptini

Olen tehnyt simaa jo vuosikymmenet samalla hyväksi havaitulla reseptillä. Resepti on peräisin jostain vanhasta lehdestä ja omalta äidiltäni saaduista vinkeistä. Olen tehnyt simaa joka vuosi. En muista, että olisin koskaan jättänyt sitä tekemättä, koska perhe aina odottaa simaa vappuna. Simaahan voisi tehdä muulloinkin, mutta eipä sitä tule tehtyä muuta kuin vapuksi, mutta varmasti ainakin silloin.

  • 8 litraa kiehutettua vettä
  • 2 sitruunaa
  • ½ kg sokeria
  • ½ kg fariinisokeria
  • 1 dl siirappia
  • pieni nokare hiivaa
  • Pullotusvaiheessa rusinoita ja sokeria

Kuori sitruunat perunankuorimaveitsellä. Poista sitruunoista kitkerä valkoinen kuoriosa, mutta säästä keltaiset kuoret. Viipaloi kuoritut sitruunat ja poista siemenet. Laita isoon kattilaan sokerit ja siirappi. Keitä vesi pienemmässä kattilassa muutamassa erässä ja kaada se edellä mainittujen aineiden päälle. Laita viipaloidut sitruunat ja keltaiset kuoret myös seokseen. Itse laitan nämä sitruunan osat erilliseen lävikköön, jolloin ne on helppo noukkia pois ennen pullotusta. 

Jäähdyttele keitosta jonkun aikaa ja lisää pieni nokare tuorehiivaa (¼ tl) liotettuna simatilkkaseen. Sekoita, että hiiva liukenee ja lisää se sima-astiaan. Jätä huoneenlämpöön jäähtymään yön yli, jolloin hiiva ja sokeri laittavat siman käymään.

Pullota sima seuraavana päivänä ja laita muutama rusina ja teelusikallinen sokeria pulloon. Jos haluat valmista simaa nopeammin, jätä muutama pullo pöydälle. Laita muut jääkaappiin. Sima on valmista muutaman päivän kuluttua, huoneenlämmössä nopeammin. Itse tapaan muutaman kerran käydä sihauttelemassa pullonkorkkeja jääkaapissa, ettei tapahdu odottamattomia räjähdyksiä.  

Simaan tulevaa vettä ei ole pakko kiehuttaa koko 8 litraa. Voi kiehuttaa osan ja kaataa sokereiden ja sitruunoiden päälle, jotta sokerit sulavat. Kylmää vettä voi sitten lisätä, jotta saadaan seoksesta huoneenlämpöistä, johon hiivan voi lisätä. Ole kuitenkin varovainen, ettei kylmää vettä ole liikaa. Sima ei ehkä lähde käymään, jos se on liian kylmää.

Käytän aina tuorehiivaa, mutta ehkä kuivahiivallakin onnistuisi. En kuitenkaan osaa sanoa sitä varmaksi kokeilematta. Hiivaa menee siman tekoon niin vähän, että käytän yleensä lopun munkkitaikinaan.